Junamatkailu tarjoaa mielenkiintoisia elämyksiä

Monet sivuuttavat junalla matkustamisen mahdollisuuden tyystin silloin, kun puhutaan kotimaan matkailusta. On totta, että autolla matka taittuu joustavasti ja juuri silloin kuin itselle sopii, mutta junamatkustaminen ei todellisuudessa ole lainkaan hassumpi vaihtoehto. Suomeen tutustuminen rautatieverkostoa hyödyntämällä on hauska ja rento tapa matkustaa, jonka lisäksi ikkunasta voi katsella ohi viliseviä maisemia. 

Upeita maisemia rautateiden varsilla

Monet junalla pidempiä matkoja ensimmäistä kertaa matkustavat yllättyvät positiivisesti huomatessaan, että rautatieverkoston varrella on paljonkin nähtävää. On selvää, että tietyillä matkaosuuksilla maisemat eivät tarjoa juurikaan silmänruokaa, mutta suurelta osin junamatkailu Suomessa on todella avartava kokemus. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että brittiläinen The Guardian -lehti on nimennyt neljän tunnin pituisen Oulun ja Kuopion välisen junareitin erääksi maailman kauneimmista junareiteistä?

Monelle luonnonmaisemien lisäksi junamatkailussa parasta on eri asemilla pysähtyminen. Lohjan vanha rautatieasema on hyvin tyypillinen esimerkki käytöstä poistetusta rautatieasemasta, jonka asemarakennukseen on kehitelty muunlaista toimintaa. Suomessa on poistettu käytöstä lukuisia muitakin vanhoja rautatieasemia, mutta siellä täällä voi juna-asemilla vielä bongata upeita vanhoja asemarakennuksia, jotka vievät ajatukset jonnekin menneisiin aikoihin. Helsingin rautateaseman arkkitehtuuri on todella merkittävä, kun taas Turengin, Järvenpään ja Hyvinkään puiset asemarakennukset edustavat vanhaa suomalaista maalaisidylliä parhaimmillaan.

Junat viehättävät ja inspiroivat populäärikulttuurissa

Nykyään Suomen rautateillä kulkee lähinnä VR:n moderneja kaukojunia, joilla matkat taittuvat joutuisasti, mutta joista vanhanajan charmi on kieltämättä varsin kaukana. Junamatkustaminen on kiehtonut ihmisiä kautta aikain ja junat ovat tarjonneet runsaasti innoitusta myös populäärikulttuurin saralla. Junamatkailun modernisoituessa vanhanajan junailumeiningistä pääsee nykyään nauttimaan lähinnä viihteen maailmassa.

Yksi klassisimmista esimerkeistä on tietenkin Idän pikajuna, jonka ympärille Agatha Christie loi rakastetun murhamysteeriä käsittelevän teoksensa jo vuonna 1934. Hieman tuoreempi esimerkki löytyy puolestaan J. K. Rowlinglin loihtimasta Harry Potterin maailmasta, jossa Tylypahkan pikajunan kyytiin pääsee ainoastaan heittäytymällä tiiliseinän läpi laiturilta 9¾. 

Junat ovat toimineet suurena inspiraation lähteenä myös peliteollisuudessa. Erilaisia junasimulaattoreita on laadittu pilvin pimein viimeisten parin vuosikymmenen aikana, mutta tällä hetkellä suosituimpia junapelejä ovat nettikasinoiden juna-aiheiset kolikkopelit. Mr Green nettikasino on suomalaisten keskuudessa suosittu pelisivusto, jonka valikoimasta löytyy useita vaihtoehtoja pelaamiseen junien ystäville. Muun muassa The Greatest Train Robbery ja Money Train ovat upeilla grafiikoilla varustettuja slotteja eli kolikkopelejä. Wild Rails -peli taas perustuu jo aiemmin mainittuun Christien romaaniin. 

Ekologinen tapa matkustaa

Suomen rautatieverkosto on varsin kattava siitäkin huolimatta, että monet asemat ovat Lohjan vanhan rautatieaseman tapaan ajan myötä joutuneet lopettamaan toimintansa. Junamatkustaminen on kuitenkin hiljalleen taas alkanut kiinnostaa kaikenikäisiä matkustajia matkustusmuotona. Yhtenä suurimmista syistä tähän on ollut junalla matkustamisen ympäristöystävällisyys verrattuna esimerkiksi autoiluun tai lentämiseen. Lähes kaikkiin muihin liikennemuotoihin verrattuna junalla matkustaminen kuluttaa vähemmän energiaa ja tuottaa vähemmän päästöjä. Monet uumoilevatkin junamatkustamisesta tulevan jälleen yhtä suosittua kuin mitä se oli vielä puoli vuosisataa siten.

Helsingistä Lappiin matkustaminen rautateitse vie oman aikansa, mutta monet varaavat tällöin mieluummin yöjunan ja makuuvaunun, jolloin matka taittuu huomattavasti kevyemmin. Mikäli haluaa nähdä kotimaata laajemminkin, ei ole lainkaan hullumpi idea suunnitella junamatkaa siten, että sen aikana pysähtyy useammilla asemilla tutustumaan kaupunkien tarjontaan. Useimmissa tapauksissa rautatieasema sijoittuu kaupungin keskustan tuntumaan, josta käsin on helppo lähteä tutustumaan sen tarjontaan tarkemmin. Juna-asemat ovat erinomaisia lyhyen ajan levähdyspaikkoja ja useimmilla on tarjota joko itse asemalla tai sen välittömässä läheisyydessä laadukkaita ruokapaikkoja ja monenlaista nähtävää. Usein myös itse asemarakennus on mielenkiintoinen tutustumiskohde,